Sähköpostin rekisteröinti

Sähköpostin rekisteröinti

Sähköpostiosoite
 
Maa
 

Hästensin yritystiedot

Hästensin yritystiedot



Hästens kilpailee hinnan sijaan laadulla, toisin kuin kilpailijansa. Maailman parhaimpien sänkyjen tarjoamiseen tähtäävässä visiossa ei kuitenkaan ole oikoteitä. Hästensin taitavat sängynrakentajat ovat valmistaneet sänkyjä pelkästään luonnonmateriaaleista jo yli 150 vuoden ajan.

Hästensin johtoon 1980-luvun lopussa siirtynyt nykyinen omistaja Jan Ryde edustaa perheyrityksen viidettä sukupolvea. Ruudullisten laatusänkyjen myynti on kasvanut siitä lähtien yli 30 000 prosenttia.

Jan Ryden tavoitteena on tehdä Hästens-sängyistä mahdollisimman hyödyllisiä. Hyvää yöunta seuraa hyvä päivä ja siten myös parempi elämä.

Vuonna 1852 perustettu, satulanvalmistajana aloittanut Hästens on Ruotsin vanhin sängynvalmistaja. Satuloissa käytettiin pehmusteena pääasiassa jouhta, joka oli jo silloin tunnettu parhaana patjantäytteenä. Hästensin satulasepät tekivät aluksi tilauksesta vain muutamia patjoja, mutta kysynnän kasvaessa sängyistä tuli Hästensin päätuote. Yrityksen nimi ja logo muistuttavat kuitenkin edelleen satulanvalmistuksen ajoista.

Hästens valmistaa laadukkaat sänkynsä käsityönä pelkistä luonnonmateriaaleista. Hästen on ainoa sängynvalmistaja, jonka sängyille on testien jälkeen myönnetty Joutsen-ympäristömerkki, Öko-Tex sekä Möbelfakta-laatumerkintä. Vuodesta 1952 lähtien Hästens on toiminut Ruotsissa kuninkaallisena hovitoimittajana.

Hästens toimii tällä hetkellä 35 eri maassa. Yritys jatkaa kasvuaan sekä nykyisillä että uusilla markkinoilla. Viennin osuus kasvaa tasaisesti, vuonna 1994 viennin osuus oli 4 prosenttia, vuonna 2005 71 prosenttia. Hästens Sängar vastaanotti huhtikuussa 2006 Ruotsin kuninkaan luovuttaman ”Suuren vientipalkinnon” menestyksekkäästä toiminnastaan.